Matti Kurttio
- Jari Laakso

- Aug 18, 2021
- 3 min read
Updated: Oct 7, 2021
Matti Kurttio on torniolainen isä, metsänomistaja ja toimitusjohtaja. Työt Matti
aloitti jo 14 kesäisenä, kun paikallisen Shellin omistaja rekrytoi hänet kesätöihin kesken nuorten poikien kevätillan. Tästä elokuvaillasta jäikin käteen vähän enemmänkin, kuin pelkkä värifilmi, nimittäin kokemusta huoltoasemalla työskentelystä ja myyjän tehtävistä jopa viiden vuoden ajalta.

Tie toimitusjohtajaksi käy uhkailun ja lahjonnan kautta
Kun Kurttio valmistui ammattikoulusta autonasentajaksi, oli hänellä selkeä päämäärä – lähteä jatkamaan vanhan isäukon huoltokorjaamoyrityksen johdossa. Sitä ennen Kurttio halusi kuitenkin opiskella lisää ja suoritti Oulun Teknisessä oppilaitoksessa Autoteknikon tutkinnon. Opintojen loputtua hänelle tarjottiin autoalan opettajan paikkaa Pellosta, johon Kurttio intoa puhkuen tarttui. Ei kuitenkaan mennyt montaa kuukautta, kunnes Kurttio huomasi olevansa aivan väärällä alalla.
Seuraavat vuodet Kurttio vietti sitten työskennellen Auto Laser Oy Keminmaan huoltopäällikkönä. Mentyään naimisiin nykyisen vaimonsa kanssa, alkoi vaimon isä kuitenkin kosiskella pariskuntaa jatkajaksi omalle metallisorvaamo yritykselleen. Yrityksen periminen vävymiehenä ei kuitenkaan Kurttiota kiinnostanut – eihän hän ollut lopulta ottanut harteilleen edes oman isämiehensä yritystä.
Katso tästä Matin videotarina.
Muutaman kuukauden kuluttua, tarkemmin sanottuna joulukuussa 1989, Kurttio ja hänen vaimonsa sitten kutsuttiin Tornion Metallisorvaamon pikkujouluihin, vaikkei kumpikaan heistä virallisesti edes yrityksessä työskennellyt. Myöhemmin kutsu paljastui appiukon ovelaksi suunnitelmaksi, kun yrityksen henkilökunta alkoi kesken illan lämmitellä Kurttiota ja hänen vaimoaan yrityksen johtoon. Kurttio yritti jälleen sivuttaa tilanteen vävypojan rooliin vedoten, mutta henkilökunta oli eri mieltä. He ilmoittivat ottavansa hänet vaimoineen avosylin vastaan, mikäli kiinnostusta yrityksen johtamiseen löytyi. Helmikuussa 1990 pariskunta sitten pyöräyttikin aiemman päätöksensä ja suostui Tornion Metallisorvaamon jatkajaksi. Näin Kurttio vaihtoi kuin lennosta autoalalta metallipuolelle.
Rohkeita riskinottoja hyvällä menestyksellä
Kurttion ja hänen vaimonsa siirtyessä yrityksen johtoon, tapahtui siellä paljon muutakin, kuin pelkkä nimenmuutos. Syksyllä 1992 entinen Tornion Metallisorvaamo, nykyinen Tormets Oy, teki ensimmäisen ison investointinsa suuren sorvin muodossa. Kurttio muistaa

elävästi, kuinka yrityksen vanhin työntekijä näihin aikoihin ilmoitti, että jos sellainen kone yritykseen tulee, niin hän lähtee. Viikko koneen käyttöönoton jälkeen samainen työntekijä kuitenkin talsi Kurttion toimistoon ilmoittamaan, että tällaisia koneita tarvitaan lisää. Valmistihan kone saman kappaleen 45 minuutissa, kuin ihminen manuaalisesti 8 tunnin työpäivän aikana.
Toinen rohkea investointipäätös yrityksessä tehtiin Kurttion johdolla vuonna 1996. Silloin yritys investoi tilikauden aikana enemmän, mitä heidän liikevaihtonsa oli. Siinä olikin Kurttiolla paljon perusteltavaa henkilökunnalle, sillä paikallista kilpailua ei ollut niihin aikoihin juuri ollenkaan. Ideana olikin ottaa niin reilu etumatka, ettei kilpailua koskaan syntyisikään. Kurttion omia sanoja lainaten: ”Kun laskenta on ollut aina 4 ja uskonto 10, niin on ollut uskallusta mennä ja tehdä.” Tulevina vuosina riskinotto palkittiin ja yritys otti liiketoiminnassaan isoja harppauksia eteenpäin.
Voisi luulla, että tämä mies olisi jo tässä vaiheessa eläkkeensä ansainnut, mutta ei. Vuonna 2012 Tormets Oy jaettiin kahteen yhtiöön, jolloin liiketoiminta jäi Tormets Oy:lle ja tytäryhtiö Stormet Oy, keskittyi kiinteistöjen ostoon ja omistukseen. Kurttio on yrityksen ainoa työntekijä ja etsii näin edelleen puoliaktiivisesti uusia kehityskohteita, joita yritykselle hankkia.
Työn vastapainoksi luottamustehtäviä ja metsänhoitoa
Pitkän työuran lisäksi Kurttio on ollut useissa eri luottamustehtävissä, kuten toiminut Teknologiateollisuus ry:n yrittäjävaliokunnan jäsenenä vuodesta 2004 lähtien. Hän on ollut mukana myös erilaisissa hankkeissa, joista ehkä yksi mieleenpainuvimmista on ollut Lapin ELY-keskuksen yrittäjähanke. Hanke käynnistettiin vuonna 2008, kun suuri osa pohjoisista yrityksistä oli vaarassa kaatua rahoitukseen laman seurauksena. Silloin Kurttio kumppaneineen hankki kasan konsultteja, jotka neuvoivat lopulta yli 120 paikallista yritystä rahoitusasioissa, pelastaen niistä näin useita kymmeniä konkurssilta.
Vapaa-aikaakin Kurttio ehtii silloin tällöin harrastaa. Tällöin ajanviettotapoihin kuuluvat moottoripyöräily, matkailu, metsästys ja metsänhoito. Kurttio onkin viimeiset 20 vuotta aktiivisesti hankkinut ja opiskellut metsänhoitoa. Hän hehkuttaa metsän olevan yksi parhaista sijoituksista, mitä on ikinä tehnyt, yritystoimintaa lukuun ottamatta.
Tässä vaiheessa haastattelijalle herääkin vain yksi kysymys: mistä aika tähän kaikkeen on riittänyt?
- Kun on tarpeeksi kiinnostunut aiheesta, niin aikaa kyllä riittää, vastaa Kurttio nauraen.
Artikkeleita vuosien varrelta.





























Comments